Ongelmia WC:n huuhtelun kanssa?

WC:n huuhtelutoimintoon ja sen mekaniikkaan tulee harvoin kiinnitettyä sen tarkempaa huomiota. Mutta heti, kun huuhtelussa ilmenee jotain vikaa, vaikuttaa siltä kuin puolet koko kylpyhuoneen toiminnoista olisi pois käytöstä.

Syitä epäkuntoiselle huuhtelulle voi olla monia. Useimmiten kyse on huuhtelupainikkeen virheellisestä asennuksesta tai että se on yksinkertaisesti jäänyt jumiin. Onneksi kumpikin ongelma on kohtalaisen helppo ratkaista.

Huuhtelupainike on jumissa

Omistatko IDOn lattia-wc:n, jonka huuhtelumekanismi on jumissa? Useimmiten kyseessä on löysälle jäänyt huuhtelupainike. Ongelman voi ratkaista kiristämällä huuhtelupainikkeen annosteluruuvia, joka löytyy huuhtelupainikkeen alta.

Toimi näin:

1.

Paina “pientä huuhtelua” ja nosta huuhtelupainike ylös “suuren huuhtelun” puolelta löytyvästä uurroksesta.

2.

Laita etusormi painikkeen alta paljastuneeseen siniseen annosteluruuviin ja kiristä ruuvia myötäpäivään.

3.

Käännä huuhtelupainike takaisin alas ja paina kevyesti painikkeen keskikohdasta, kunnes kuulet napsahtavan äänen.

WC ei huuhtele lainkaan

Mikäli wc:n huuhtelu ei lainkaan toimi, yleisimmät ongelmat ja ratkaisut ovat seuraavat:

Ongelma: Asetit uuden Fresh Stick -raikastimen painikkeen alle ja unohdit ehkä painaa huuhtelupainikkeen kunnolla takaisin paikalleen.

Ratkaisu: Paina huuhtelupainikkeen keskikohtaa kevyesti alaspäin, kunnes kuulet napsahtavan äänen.

Ongelma:
Huuhtelupainikkeen alta löytyvä valkoinen kiinnityslaippa on lähtenyt irti tai rikkoutunut, eikä painiketta voi painaa kiinni.

Ratkaisu: Huuhtelupainike on vaihdettava uuteen.

Ongelma: Vesisäiliössä ei ole riittävästi vettä.

Ratkaisu: Poista huuhtelupainike ja vesisäiliön kansi ja tarkista veden pinta. Mikäli veden pinta on liian matalalla, kokeile puhdistaa huuhteluventtiiliin mahdollisesti kertynyt lika.

IDO Glow wc-istuimen raikastintoiminto, Fresh wc-raikastinpuikko

Huuhteluveden määrä

Huuhteluveden määrä on tavallisesti asetettu 4 litraan, kun kyseessä on voimakas huuhtelu, ja 2 litraan, kun kyseessä on pienempi huuhtelu. Vaikka 2 litran huuhtelu saattaa kuulostaa pieneltä, se johtuu ainoastaan siitä, että IDO pyrkii koko ajan kehittämään tehokkaampia ja taloudellisempia huuhtelumenetelmiä ympäristön hyväksi.

IDO Rimfree WC:t on suunniteltu toimimaan ilman huuhtelukaulusta. IDO oli ensimmäinen huuhtelukauluksettoman huuhtelun markkinoille tuonut brändi. Kehitystyö on vaatinut paljon vesivirtausten ja kulhon optimointia, ja lisäksi pakottanut miettimään, kuinka huuhtelusta saadaan entistäkin tehokkaampi ilman, että vain lisätään veden määrää.

IDO Rimfree -huuhtelukaulukseton wc-istuin

Huuhtelutehon säätäminen

IDO Glow- ja IDO Seven D wc-mallissa huuhteluvoimakkuutta voi säätää voimakkaan huuhtelun osalta 6 litraan ja pienen huuhtelun osalta 3 litraan.

Huuhteluvoimakkuuden säätäminen saattaa tulla kyseeseen, mikäli putkien ja viemärijärjestelmien kanssa ilmenee haasteita.

IDO Glow -malleissa vesisäiliön kantta ei tarvitse poistaa toimenpidettä varten, vaan säätöön pääsee käsiksi pelkän huuhtelupainikkeen poistamalla. IDO Seven D-malleissa säiliö tulee irrottaa ja tehdä säätö venttiilistä.

Huuhtelupainikkeet

Lähes kaikissa IDO:n wc:issä on tuplahuutelu, sekä seinä- että lattia-wc-malleissa.

Huuhtelupainikkeen asennustapa kuitenkin vaihtelee sen mukaan, onko kyseessä seinä- vai lattiamalli. Sekä lattia- että seinä-wc-malleihin on saatavana myös kosketusvapaat huuhtelupainikkeet.

IDO-wc-huuhtelupainikkeet